Jos olet aktiivinen kasinoharrastaja, saatat kaivata välillä vaihtelua pelaamiseen. Pelaamisessa onni vaihtelee ja aina ei voi voittaa casinolta. Etenkin tappiollisten jaksojen aikaan voi kaivata jännitystä muista lähteistä.
Kuva: Mathias North
Tämä on fiksua, sillä pelaaminen on syytä pitää ilon puolella, eikä voittoja kannata metsästää väkisin. Kasinopelaaminen tuo arkeen parhaimmillaan sopivassa suhteessa jännitystä, yllätyksiä ja seikkailun tuntua.
Samoja asioita voi pelaamisen vastapainoksi hakea myös kirjoista. Parhaat jännärit ja dekkarit saavat niskavillat nousemaan jännityksestä pystyyn ja aika kuluu niiden parissa kuin huomaamatta.
Valitsimme sinulle kirjoja, joiden kanssa ei todellakaan tule tylsää. Tässä artikkelissa esittelemme lyhyesti neljä teosta, jotka saattavat kiinnostaa kasinopelaajaa (mutta jotka eivät liity pelaamiseen):
Lars Keplerin odotetussa uutuudessa, Hämähäkissä, vanha tuttu komisario Joona Linna kumppaneineen tavoittelee julmaa sarjamurhaajaa, jolla tuntuu olevan heihin kumpaankin henkilökohtainen kytkös.
Puuhun sidotusta säkistä ja sieltä löytyneestä ruumiista alkaa kissa-hiiri-leikki, jonka kirjailija jälleen vetää tiivistunnelmaisesti yllättävään loppuunsa saakka.
Kepleriä on kiitetty paitsi taitavasta juonenkuljetuksesta, myös hänen realistisista ja moniulotteisista henkilöhahmoistaan. Roistot eivät ole pelkästään pahoja, eivätkä hyvät ihmiset vain hyviä, vaan jokaisessa on erilaisia ominaisuuksia, kuten ihmisissä oikeastikin on.
Vaikka kyseessä on dekkari, se opettaa ihmisluonnosta paljon. Juoni on niin vetävä, että kirjaa on vaikea laskea kädestään ennen loppuratkaisuja.
Ilkka Remes ei suotta ole Suomen suosituimpia dekkarikirjailijoita. Hän punoo Tornadossa jälleen juonta kokoon sellaisella kekseliäisyydellä, että heikompia hirvittää.
Tällä kertaa kateissa on tasavallan presidentti ja Itämeren pohjassa makaa toimintakyvytön sukellusvene, jonka sisällä on vankina 24 miehistön jäsentä. Kulisseissa kuohuu, ja taustalla vaikuttavat USA:n ja Venäjän poliittiset jännitteet.
Remes yhdistelee täysin omalla tyylillään hienosti faktaa ja fiktiota, jolloin lopputulos on omaperäinen ja osuva. Tapahtumat tuntuvat siltä kuin ne olisivat mahdollisia myös tosielämässä. Ne jäävät lukukokemuksen jälkeen mieleen pyörimään. Vaarana on, että yöunet saattavat jäädä lyhyiksi, kun juonta ja motiiveja jää pohtimaan pitkäksi aikaa.
Agatha Christien Eikä yksikään pelastunut ilmestyi ensimmäisen kerran jo yli 80 vuotta sitten, mutta se ei tunnu pätkääkään vanhanaikaiselta.
Päin vastoin: yhä uudet lukijasukupolvet ihmettelevät, miten nerokkaasti kirjailija on punonut murhamysteerin. Sekalainen joukko toisilleen entuudestaan tuntemattomia ihmisiä päätyy samalle saarelle vailla tietoa poispääsystä. Kun he alkavat kuolla yksi kerrallaan, pakokauhu alkaa kasvaa.
Dekkariperinteen uranuurtaja on todellinen ihmismielen pimeiden puolten asiantuntija ja ihmeellisten juonikiemuroiden rakentaja, jota ei voi kuin ihailla. Hänen tuotantonsa on hämmästyttävän laaja ja monipuolinen.
Siihen kannattaa tutustua enemmänkin, mikäli haluaa viettää aikaansa hyvin laadukkaiden klassikoiden parissa.
Todellinen kulttuuriteko on tehty, kun on koottu Mika Waltarin legendaariset Komisario Palmu -salapoliisiromaanit samojen kansien väliin. Kokoomateos sisältää kirjat Kuka murhasi rouva Skrofin?
Komisario Palmun erehdys sekä Tähdet kertovat, komisario Palmu. Kukin näistä kirjoista on itsenäinen kokonaisuutensa, mutta yhdessä luettuina kirjat täydentävät kuvaa Palmun persoonasta ja toimintatavoista.
Komisario Palmu -kirjat edustavat perinteistä salapoliisiromaania, jossa juonen punomiseen on käytetty runsaasti aikaa. Lisämausteena on mehukkaita henkilöhahmoja ja mainiota, omintakeista huumoria.
Menneet vuosikymmenet piirtyvät elävästi eteen ja loppuratkaisu yllättää samoin kuin Palmun nokkeluus. Henkirikokset on kuvattu hyytävän tyylikkäästi. Kun olet lukenut kaikki Palmut, kannattaa seuraavaksi etsiä käsiin niistä tehdyt mainiot elokuvat.
Kaikkia esittelemiämme kirjoja yhdistää se, että ne tempaavat mukaansa niin rajusti, ettei vastaan ole väittämistä. Kaiken lisäksi jännäreiden lukeminen on osoitettu olevan yhtä hyödyllistä, kuin vaikkapa tieto- ja kaunokirjallisuuden kahlaaminen.
Parhaat jännärit ovatkin sellaisia, että niitä huomaa lukevansa vielä aamuyöllä, kun pitäisi jo nukkua. Kun viimeisenkin sivun on kääntänyt, saattaa iskeä jopa hiukan tyhjä olo, ennen kuin pääsee seuraavan kirjan imuun.
Loppuratkaisu kirjoissa on usein yhtä yllätyksellinen kuin pelaamisenkin lopputulos: koskaan ei voi etukäteen tietää, mitä tapahtuu. Juuri se tekeekin sekä pelaamisesta että hyvien dekkareiden lukemisesta niin mielekkään ajanviettotavan.